Valmistusohjeet

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita se smetanan joukkoon. Mausta vaniljasokerilla.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita smetana-riisin joukkoon. Lisää sokeri. Kuumenna noin 0,3 dl vettä ja sekoita liivatejauhe kuumaan veteen. Kun hyytelöjauhe on sulanut kokonaan ja jäähtynyt, sekoita se riisiseoksen kanssa. Nosta sekoitusastiassa jääkaappiin. Annan astian olla jääkaapissa noin 20 minuuttia, kunnes massa on alkanut hyytyä. Ota astia pois jääkaapista. Jos riisit ovat painuneet astian pohjalle, sekoita varovaisesti. Annostele annosvuokiin, peitä kelmulla ja laita hyytymään jääkaappiin 2-3 tunniksi.

Valmista kastike puristamalla appelsiineista mehu tuoremehun joukkoon. Laita kattilaan ja suurusta maissijauholla. Jäähdytä. Halkaise passionhedelmät ja kaavi lusikalla sisusta. Sekoita kylmän appelsiinikastikkeen kanssa. Kumoa riisihyytelöt annoskupeista lautasille ja kaada ympärille passion- appelsiinikastiketta. Koristele mintun tai sitruunamelissan lehdillä.

Vinkki: Vanilja-riisihyytelön voit tehdä myös isoon kuivakakkuvuokaan. Tee silloin ohje kaksinkertaisena.

tulosta

Lähetä koko resepti sähköpostilla itsellesi tai ainesluettelo ostoslistana matkapuhelimeen.



Vanilja-riisihyytelö passionhedelmäkastikkeessa

  • 1,5 dlUncle Ben's Basmati -riisiä
  • 1 prksmetanaa
  • 1 rklvaniljasokeria
  • 2 dlkuohukermaa
  • 1 rklsokeria
  • 1 rklliivatejauhetta
  • Kastike
  • 2appelsiiniä
  • 3 dltuoremehua
  • 3passionhedelmää
  • 1 rklmaissijauhoa
  • mintun- tai sitruunamelissan lehtiä

Tarvittavat Uncle Ben's -tuotteet

Basmatiriisi