Valmistusohjeet
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä juoksevan veden alla. Voit myös käyttää edelliseltä aterialta ylijäänyttä riisiä.
Tee kastike sekoittamalla kermaviiliin muut aineet. Laita kastike kylmään odottamaan.
Kuutioi kurkku, paprika ja omena suikaleiksi. Pirskottele suikaloidun omenan päälle sitruunanmehua tummumien estämiseksi. Leikkaa amerikansalaatti. Sekoita joukkoon sulatetut pakastevihannekset ja kylmä keitetty riisi. Laita salaatti kulhoon. Kaada päälle kermaviilikastike ja sekoita varovaisesti nostelemalla. Tarjoa esimerkiksi lämpimien leipien kanssa.
Vinkki: Jos käytät yrttejä annan kastikkeen imeytyä pidempään koska kuivatuista yrteistä maun irtoaminen kestää kauemmin. Voit käyttää myös Pitkäjyväisen ja Villiriisin sekoitusta.
Basmati-vihannessalaatti
- 3 dlUncle Ben´s Basmati -riisiä
- 1keskikokoinen kurkku
- 1paprika
- 2punaista omenaa
- 1 rklsitruunamehua
- 150 gtuoreita tai pakastepapuja
- 150 gpakastemaissia
- 1kerä amerikansalaattia
- 1 prkkermaviiliä
- 1 tlrouhittua mustapippuria
- 1 rkltuoretta basilikaa
- 1 rkltuoretta kirveliä
- 1 tlsuolaa





